Tanhuvaaran keihässeminaarilla hurja suosio
170 ilmoittautunutta 21.-22. marraskuuta järjestettävään kansainväliseen keihässeminaariin. Osallistujia on kaikkiaan 18 eri maasta.
Keihäänheitto ja siihen liittyvät valmennukselliset sekä fysiologiset ilmiöt kiinnostavat edelleen, ja ehkä enemmän kuin koskaan. Tanhuvaaran Urheiluopistolla Savonlinnassa 21.-22. marraskuuta järjestettävään kansainväliseen keihässeminaariin on ilmoittautunut peräti 170 osallistujaa kaikkiaan 18 eri maasta.
Seminaarin puuhamies, Tanhuvaarassa työskentelevä Euroopan mestari Antti Ruuskasen henkilökohtainen valmentaja Jarmo Hirvonen on yllättynyt osallistujamäärästä.
– Joku 80 osallistujaa oli ehkä tavoite aluksi, koska nykyaikana tuntuu olevan hankalaa saada ihmisiä liikkeelle. Kaikki suomalaishuiputkin, heittäjät sekä valmentajat, ovat paikalla Tero Pitkämäkeä lukuun ottamatta, Hirvonen kertoo.
Pitkämäenkin tuoreita kuulumisia päästään kuulemaan seminaarin sunnuntaina alkuiltapäivästä päättävässä yleisölle avoimessa paneelissa, jossa vahvasti jo kolmanteen Vuoden urheilija-titteliin tyrkyllä olevan Pitkämäen valmentaja Hannu Kangas on yksi osallistujista.
Lisäksi keihäslegenda Seppo Räty on mukana ilmoittautuneiden joukossa, vaikka ennätti jo julkisuudessa tyrmätä seminaarin aiemmin syksyllä.
– Myös media on kiinnostunut seminaarista. Paikalla on ainakin Urheiluruutu, Sportmagasinet ja lisäksi Saksan televisio, Hirvonen luettelee.
Seminaarin luennoitsijajoukko on Tanhuvaaran seminaarihistorian kovimpia. Saksalainen Thomas Röhler yhdessä valmentajansa Harro Schwuchowin kanssa kertoo Pekingin MM-nelosen omasta heittäjän polusta ja saksalaisen heittovalmennuksen vahvuuksista.
Pekingissä kahdelle kärkisijalle Kenian Julius Yegon ja Egyptin Ihab Abdelrahmanin luotsannut Petteri Piironen puolestaan valottaa omia valmennuksellisia linjauksiaan.
Mukana on lisäksi muun muassa taitovalmennuksen asiantuntija Sami Kalaja, urheilulääketieteen ekspertti Ilkka Tulikoura ja fysioterapeuttien eturiviin lukeutuva Jarmo Ahonen.
Vaikka osallistujamäärä onkin komea, toivoisi Hirvonen vielä lisää etenkin muiden lajien parissa toimivia tekijöitä.
– Muiden heittolajien valmentajat ovat sanoneet, etteivät hyödy tästä, eikä mukana ole ainuttakaan edustajaa lentopallosta eikä pesäpallosta. Seminaarista saa paljon vinkkejä yli lajirajojen ja tulee myös esityksiä fysioterapiasta, lääketieteestä ja taitoharjoittelusta. Myös Röhlerin esitys vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta, sillä kaveri harjoittelee todella monipuolisesti, Hirvonen esittelee jo käsiinsä saamaansa seminaariluentoa.
Hirvonen kiittelee oman urheiluopiston markkinointiväen lisäksi Euroopan Yleisurheiluliittoa, joka on hyvällä tiedonvälityksellä saanut levitettyä tietoa seminaarista ympäri Eurooppaa.
Hirvonen muistelee, että aiemmissa seminaareissa eri maiden kansallisuuksia on ollut edustettuina kutakuinkin kymmenen ja osallistujien kokonaismäärä parhaimmillaan noin 150.
– Tuolloin kuitenkin mukana oli paljon meidän opiskelijoita. Nyt seminaari ei sisälly heidän opintoihinsa, eikä heitä olekaan kuin muutama. Kun opiskelijat pudotetaan laskuista, on osallistujamäärä yli 50 enemmän kuin koskaan ennen, Hirvonen iloitsee.
Aiemmin Tanhuvaarassa on järjestetty heittoseminaareja, joissa on käsitelty kaikkia eri yleisurheilun heittolajeja. Vain yhteen lajiin, tässä tapauksessa keihääseen, keskittynyt seminaari on järjestyksessään ensimmäinen.
Kansainvälinen keihässeminaari Tanhuvaaran Urheiluopistolla Savonlinnassa 21.-22.11.
Lisätiedot:
Jarmo Hirvonen, 040-766 1782
Annika Tiainen, 044-742 6515