Alueelliset keihäskoulut jatkuvat

Jatkamme alueellisten keihäskoulujen harjoituksia 14.5. alkaen. Kunkin koulun vastaava tiedottaa erikseen tarkemmin omille keihäskoululaisilleen harjoitusten aikatauluista ja muista järjestelyistä. Pyrkimyksenä on, että väliin jääneet harjoituskerrat saataisiin korvattua kesän aikana.

Keihäskoulujen harjoituksissa tullaan noudattamaan seuraavia periaatteita koronavirukseen liittyen:

  • Huomioidaan kokoontumisrajoitukset, ryhmässä max 10 henkilöä 31.5. asti ja 1.6. lähtien max 50 henkilöä. Lisäksi voi olla paikkakuntakohtaisia ohjeistuksia (esim. max 3 x 10 hlö ryhmä urheilukentällä samaan aikaan tms.)
  • Harjoitusajankohdat järjestetään yhteistyössä paikkakunnan muiden yleisurheiluharjoituksia järjestävien tahojen kanssa, ettei kentälle tulisi ruuhkaa.
  • Koronaviruksen leviämisen estämiseksi:
    • Osallistutaan vain täysin terveenä harjoituksiin.
    • Huolehditaan ennen harjoituksia käsien pesusta ja muusta puhtaudesta. Käsidesiä on suositeltavaa olla saatavilla harjoituksen aikana.
    • Toimitaan ulkona, eikä käytetä urheilukentän pukutiloja.
    • Vältetään lähikontakteja ja otetaan turvaetäisyydet huomioon.
    • Jokaiselle urheilijalle oma keihäs harjoituksen ajaksi ja huolehditaan mahdollisesti välineiden desinfioinnista.
    • Huomioidaan hygieniaohjeet (yskiminen, niistäminen, omat juomapullot), etäisyydet ja omien välineiden käyttö.
    • Huolehditaan harjoituksen jälkeisestä käsien pesusta.

Myös uudet innokkaat keihäskoululaiset ovat tervetulleita harjoituksiin! Olkaa yhteydessä kyseisen keihäskoulun vastuuvalmentajaan ja täyttäkää keihäskoulun ilmoittautumislomake. Hinta on kesänajan harjoituksista 10 €/harjoituskerta.